Kohti Keikkaa!

posted in: Blogi, Toiminta | 0

Klubitalolla on kyllä totuttu kursseihin ja valmennuksiin jos jonkinlaisiin, mutta ihan erityistä jännitystä oli ilmassa, kun aloittelimme ensimmäistä Kohti Keikkatyötä -valmennusryhmän tapaamista. Saimme valmentajiksi tähän pilottiryhmään kaksi toimintaterapeuttiopiskelijaa Metropolia ammattikorkeakoulusta, Riina Hietaniemien ja Helka Kantolan. Annoimme vetäjille aika vapaat kädet tehdä oman näköisensä valmennuspaketti – mitä nyt vähän myllytimme etukäteen hankkeen tavoitteista ja kansainvälisen Klubitalomallin periaatteista. Tietenkin kerroimme myös Klubitalojen siirtymätyö-mallista, jossa tuki on kaiken aikaa läsnä niin työntekijälle kuin työnantajalle.

Työn merkitys minulle

Olimme mainostaneet tätä ensimmäistä valmennusta vain Itä-Helsingin Klubitalolla, ajatellen, että käytännön järjestelyt naapurissa sijaitsevan Metropolian kanssa ovat näin mahdollisimman helpot. Mitään pääsyvaatimuksia ei ollut, 8 nopeinta keikkatyöstä kiinnostunutta Klubitalon jäsentä pääsi mukaan ja lista tuli helposti täyteen. Ensimmäisellä kerralla kaikki eivät päässeet paikalle, mutta tunnelma vain tiivistyi pienessä porukassa. Jokaisen omia vahvuuksia pohdittiin mm. MIELI ry:n vahvuuskorttien avulla. Työhön liittyviä toiveita, kysymyksiä ja jännityksiä kirjattiin omiin kansioihin ja myös jaettiin toisille keskustelussa. Luovuutta ruokittiin materiaaleilla ja väreillä, hedelmäasetelmillakin. Itse asiassa valmentajat olivat varustaneet ja koristaneet perustylsän neukkarin niin houkuttelevaksi, että kahvitauolla ovensuuhun muodostui ruuhkaa uteliaista kurkkijoista.

Minun voimavarani

Toisella valmennuskerralla ryhmä oli jo täysi, pari uutta osallistujaa tuli estyneiden tilalle – koska viidakkorumpu! Ryhmässä työstettiin viimeksi tunnistettujen omien vahvuuksien lisäämistä, mutta pohdittiin myös arjen ajankäyttöä ja oman elämän merkityksellisiä asioita. Monessa ryhmässä mukana ollut klubitalolainen kertoi myöhemmin, että tuntui kuin porukassa olisi tullut ”kummallisesti rohkeammaksi”. Ilmapiiri oli erityisen hyväksyvä ja innostava, hiljaisemmatkin pohtijat jakoivat ajatuksiaan. Omien työelämäkokemusten lisäksi päästiin jo miettimään tavoitteita, arjessa ja työssä. Mikä se keikka sitten voisi olla minun kohdallani? Mitä osaan, mitä pitäisi harjoitella lisää.

Minun toimintaympäristöni

Kolmannella valmennuskerralla keskeisenä pohdinnan aiheena oli toimintaympäristö: ne paikat, joissa itse kukin liikkuu arjessa, myös ne harvemmin vierailtavat, merkitykselliset paikat. Mielikuvia ja tunnelmia yhdistettiin käytäntöön ja käytiin läpi miten, minä aikoina, millä kulkuvälineillä näihin eri paikkoihin kuljetaan. Keikkatyö tarkoittaa ehkä joka kerta uutta matkaa ja paikkaa, uusien työkavereiden, välineiden ja työtapojen lisäksi. Uuden jännittämistä voi lieventää mielikuvittelemalla ja suunnittelemalla reitti tai keskustelun avaus etukäteen. Uudenlaiseen ympäristöön päästiin tässä kohtaa kätevästi tutustumaan: Metropolian uudenkarhea Myllypuron kampus on mielikuvitusta ruokkiva, näkemisen arvoinen tornirykelmä. Ja passasi siellä kahvitellakin, porukalla. 

Kohti Keikkatyötä -ryhmäläisten palaute oli melkein nolostuttavan positiivista: uutta intoa ja suunnitelmia, motivaatiota työhön. Maine kiirii ja mallia soveltaen ja hioen uudet valmennusryhmät starttaavat tammikuussa ainakin Itä-Helsingin, Helsingin ja Nurmijärven Klubitaloilla. Hämmästellessämme, mihin kultasuoneen valmentajat osuivatkaan ryhmää suunnitellessaan, kuulimme, että taika johtui vain osallistujista! No, emme toki väitä vastaan siinäkään.

Puuttuva Pala -hankkeessa tutkimme ja kokeilemme, millainen tuki auttaa osatyökykyistä keikkatyömaailmassa. Kohti Keikkatyötä -ryhmävalmennus antoi vihiä siitä, että ennakko-oletusten pöllyyttäminen ja yksilöllisten vahvuuksien etsintä kannattavat. Selvitämme myös, millaisesta valmennuksesta työyhteisö hyötyy, kun porukkaan tulee keikkatyöntekijä tai sijainen – pätevä ja työkykyinen, mutta ehkä joustoa ja tukea kaipaava. Uskomme, että totuttuja työmalleja pöyhimällä ja erilaisia osaajia sekoittamalla syntyvät huomisen halutuimmat tiimit. 

Teksti: Heidi Kokkonen ja Katja Multanen
Kuvat: Heidi Kokkonen


Kirjoittajat ovat Puuttuva Pala -hankkeen projektityöntekijöitä Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry:ssä.

Ps. Jos keikkatyö kiinnostaa tai jos tarvitset valmentautunutta osaajaa – tai vain omalle tiimille uutta virtaa – kysy vain! Me räätälöimme valmennusta ja tukea ennen keikkaa ja keikalla, muotoilemme työtä työpaikalla: katja.multanen@eskot.org tai 040 163 4399

Riina Hietaniemi ja Helka Kantola valmensivat Kohti Keikkatyötä -ryhmää.

Jaa tämä artikkeli